|
Maastavientilupa
Leasing-autolla toteutettavaa ulkomaanmatkaa varten tarvitset auton maastavientiluvan, Green Cardin ja mahdolliset lisävakuutukset.Sovi ensin työnantajasi kanssa, että sinulla on oikeus viedä auto maasta. Ota sitten hyvissä ajoin ennen matkan alkua yhteyttä meihin saadaksesi omistajan kirjallisen luvan auton viemiseen maasta. Vakuutusturva on voimassa (EUmaat, Islanti, Norja ja Liechtenstein) sekä läpikuljettavalla alueella, että välittömällä matkalla mainitun alueen jäsenvaltiosta toiseen. Liikenne-vahinkoturva ei ole voimassa Suomen lähialueista mm. Venäjällä, jonne matkustettaessa (yleensäkin ETA- alueen ulkopuolelle matkustettaessa) autoille tulee ottaa matkan ajaksi lisäksi ylimääräinen liikennevakuutus. Suomalaiset liikenne- ja kaskovakuutukset ovat voimassa Euroopan talousalueella ja ETA:n ulkopuolisissa, vihreän kortin sopimusmaissa. Esimerkiksi Baltian maihin, Venäjälle, Puolaan, Ukrainaan tai Valko-Venäjälle matkustaessa on syytä selvittää vakuutusten kattavuus ja ottaa tarvittavat lisävakuutukset. Edellä mainituissa maissa tapahtuneen varkausvahingon omavastuu on 20% vahingon määrästä. Joissakin maissa, esimerkiksi Turkissa, tarvitaan kansainvälinen ajokortti. Ennen matkan alkua on myös syytä tarkistaa auton huoltotarve. Kaikki auton ulkomaille viemisestä aiheutuvat ylimääräiset kustannukset veloitetaan vuokralleottajalta
Maastavientiluvan hakemus täältä |